Nimetön työnhaku

Tämän päivän Helsingin Sanomat uutisoi nimettömästä työpaikan hausta keinona torjua eri tyyppistä syrjintää työmarkkinoilla. Se voisi olla hyvä alku. Toinen keino voisi olla julkistaa julkisesti ilmoitettuihin työpaikkoihin valittujen tietoja (esim.. ikä, sukupuoli, koulutus, työkokemus ja valintaperuste). Julkistettavissa tiedoissa ei olisi pakko ilmoittaa nimeä. Toimiakseen tämä edellyttäisi lainsäädännön muuttamista eli sitä, että julkinen valta haluaisi aidosti vähentää syrjintää työmarkkinoilla. Jos kaikki työmarkkinoilla toimijat jo toimivat - kuten väitetään - lain mukaan kestävillä perusteella, niin kenelläkään ei pitäisi olla mitään tällaista toimintamallia vastaan.

32

Kävin läpi lähettämiäni työpaikkahakemuksia viimeisen puolentoista vuoden ajalta. Niitä oli 32 kappaletta. Näistä yksi hakemus poiki haastattelukutsun, joka myös eteni toiselle haastattelukierrokselle ja soveltuvuustesteihin. Soveltuvuustestien tulokset olivat erinomaiset ja sijoituin kakkosijalle tässä kisassa. Tämä hakuprosessi olikin kutakuinkin ainoa, jossa prosessi eteni ripeästi ja minut hakijana pidettiin jatkuvasti ajan tasalla haun etenemisestä. Vaikka tietysti olinkin pettynyt etten tullut valituksi, minulle jäi silti kyseisestä yrityksestä positiivinen kuva. Tässä haussa poikkeuksena oli se, että hakua suoritti nimenomaan itse yritys eikä rekrytointifirma. Valitettavasti en voi tässä yhteydessä mainita yrityksen nimeä, koska luonnollisista syistä haluan pitää blogini mahdollisimman anonyyminä.

32 hakemusta. Tiedän, että monet ovat lähettäneet moninkertaisen määrän tähän verrattuna ja tiedän että kuinka paljon vaivaa joutuu käyttämään, jos haluaa tehdä hyvän ja itseään hyvin kuvaavan hakemuksen. Työttömyys on työlästä, eikö vain? Onko tuo työ sitten turhaa? On ja ei. Itse olen ainakin noiden hakemusten laatimisen aikana oppinut paremmin ymmärtämään omaa osaamistani ja taitojani ja pohtimaan kehittymistarpeitani. Turhalta tuo hakemusten laatimiseen käytetty työ tuntuu siinä vaiheessa, kun se kielteinen vastaus napsahtaa sähköpostiin.

Hakustrategioitakin voi miettiä. Miten tekisin itseni tunnetuksi itseäni kiinnostaville yrityksille. Työurani alussa oli vielä mahdollista soittaa suoraan potentiaaliselle työnantajalle tai vaikka mennä käymään henkilökohtaisesti. Nyt kaikki työnhaku tapahtuu sähköisesti usein niin, että hakemuksessa ei ole edes yrityksen kontaktihenkilöä, jolle voisi soittaa ja kysyä lisää tehtävästä tai kertoa olemassaolostaan. Uskon, että tästä kärsivät sekä hyvät työnhakijat että hyviä työntekijöitä etsivät yritykset. Miten sitten saada kontakteja? Usein rekrytointitapahtumat ovat suunnattu nuorille, olen käynyt muutamassa ja kohdannut usein hieman ihmettelevää asennetta, kun tällainen keski-ikäinen tulee kyselemään töitä.

----

Nyt kun päästiin numeroissa alkuun, niin laitanpa tähän muutaman muunkin numeron tältä päivältä:

Avoimet työpaikat oikotie.fi -sivustolla: 3068
Avoimet työpaikat mol.fi -sivustolla: 15708
Avoimet työpaikat monster.fi -sivustolla: yli 1000 (ei tarkkaa lukua saatavilla)

Työttömiä työnhakijoita Työ- ja elinkeinoministeriön mukaan (pdf-linkki) 282200 (Joulukuu 2012).

Tarttisko tehdä jotain?

Miten sanoa SE toisin?

Ikäsyrjintä. Sellaista kuvaa emme halua antaa työpaikkailmoituksessamme! Mutta mutta... ei me kyllä haluta, että tähän duuniin hakee ketkään ikäloputkaan. Nehän vaatii hirveitä palkkojakin ja ovat tietävinään kaiken. Hei mä keksin! Laitetaan siihen työpaikkailmoitukseen vaikka näin: "Etsimme tulevaisuuden osaajia nuorekkaaseen ja dynaamiseen joukkoomme." Joo, tää on hyvä. Luulisi nyt, että ne keski-ikäiset älyää olla hakematta...

Olkaa huoleti, emme me keski-ikäiset osaajat hae tuota duunia. Emmekä hae myöskään niitä "trainee" -paikkoja, emmekä niitä, joissa haetaan vastavalmistuneita osaajia. Tällaisia ilmoituksia löytyy kasapäin eri lähteistä, kokeilkaa vaikka.

Aina kun saan tuon "valitettavasti tällä kertaa" -viestin, haluaisin tietää että kuka sitten pääsi jatkoon - siis edes haastatteluun - ja kenet tehtävään palkattiin. Palkatun henkilön nimellä ei ole merkitystä, mutta ikä, sukupuoli, työkokemus ja koulutustausta kiinnostaisi kyllä. Kuka rekrytointifirmoista haluaa julkistaa tilastonsa? Kuten sanottua, tämän voi tehdä ilman, että kenenkään yksityisyyden suoja siitä kärsii. Julkishallinnon puolella tämä jo toimii, koska kuntien ja valtion virkoihin ja toimiin valituista annetaan tieto ainakin kaikille paikkaa hakeneille.

Mikä meissä keski-ikäisissä työnhakijoissa on vikana, ettemme kelpaa? Osaamisemme olemme jo osoittaneet aiemmalla urallamme. Kouluttautuneitakin olemme ja halukkaita ja kyvykkäitä oppimaan uusia asioita. Suurin osa meistä hallitsee tietotekniset taidot siinä missä nuoremmatkin. Emme ole sen sosiaalisempia tai epäsosiaalisempia kuin nuoretkaan, sosiaalisuus kun ei taida olla iän mukana kehittyvä ominaisuus, vaikka iän myötä ehkä oppiikin ehkä katsomaan ja ymmärtämään erilaisia ilmiöitä ja ihmisiä hieman laajemmasta näkökulmasta. No, pelottaako meidän kokemuksemme ja osaamisemme palkkaavia esimiehiä? Ehkä. Mutta jos kyseinen esimies on tehtäviensä tasalla ja tavoittelee menestystä osaavien alaistensa kautta, hänen pitäisi ymmärtää, että osaavat alaiset eivät ole uhka vaan mahdollisuus. Ainakaan omalla kohdallani en tavoittele rakettimaista uraputkea, vaan mielekkäitä työtehtäviä, joissa voin hyödyntää osaamistani.

Pari artikkelia aiheesta:
http://www.studio55.fi/oikeusjakohtuus/artikkeli.shtml/1705566/professori-nama-ovat-varttuneiden-vahvuudet-tyoelamassa

http://www.studio55.fi/oikeusjakohtuus/artikkeli.shtml/1686487/yli-50-vuotiaiden-karut-kertomukset-ikasyrjinnasta-eiko-kukaan-palkkaa-kokenutta

Näissä artikkeleissa puhutaan yli 50-vuotiaista, mutta näyttää tämä ylettyvän alle viisikymppisiinkin. Valitettavasti. Milloinkahan joku poliitikko tarttuisi asiaan todella, eikä pelkästään taivastelisi asiaa tekemättä mitään?